Elämää Riistankauhun kennelissä

Latvian sikakoe ja näyttelyuutisia

Torstai 7.4.2022 klo 11.49 - Heli

Viikonlopun (sikamaisia) menoja

Viime viikonloppuna olikin koiruuksilla monenlaista menoa. Tuomo starttasi Vuokon kanssa Latviaan paikalliseen villisikakokeeseen. Vuokko olikin porukan ainoa suomenajokoira, pääosin kaverit olivat hirvikoiria. Lauantaina Vuokko pääsi tutustumaan sikaan aitauksessa josta sen täytyy ensimmäisenä sika löytää. Sika löytyi ja haukkuakin kuului, mutta kovin oli arkaa toimintaa ja kaukaa haukkui. Sunnuntaina uusi yritys ja nyt rohkeutta löytyi jo enemmän, mutta työskenteli kaukaa. Tulosta ei Vuokolle saatu, mutta oikein tyytyväisiä ollaan, että koira halusi sian löytää, ääntäkin tuli vaikkei rohkeutta lähityöskentelyyn löytynytkään.

Sillä välin osallistuin sunnuntaina Kajaanin KV-näyttelyyn Bahiksen ja Baddingin kanssa. Bahis oli PN3 ja Badding menestyi ROP:ksi saakka! Ulkomaan reissu täytyy syksyllä tehdä viimeisen CACIB:n metsästykseen.

Bahis ottaa rennosti ja tiineyden merkit ovat jo näkyvissä, maanantaina ultraan...

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: villisikakoe koiranäyttely suomenajokoira hirvikoira

Piteå kv ja vakuutuskoulutusta

Maanantai 23.7.2018 klo 19.58 - Heli

Piteån kv-näyttelyssä tuli pyörähdettyä yli 30 asteen helteessä Kartin ja Bahiksen kanssa.

Kartti EH, moitetta liiasta massavuudesta ja häntää ei jaksanut helteessä kantaa kunnolla.

Bahis ERI SA PN2 VA-CACIB.

Vihdoin viimein olen saanut myös päätökseen koulutuksen Agrian eläinvakuutusten myyntiin, joten jos olet kiinnostunut vakuutuksesta lemmikillesi, ota yhteyttä!

Agrian vakuutuksiin voit tutustua täällä.

Kartin astutus Jopesalon Hulilla onnistui lauantaina, siitä myöhemmin lisää...

pitea..jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koiranäyttely, harmaa norjanhirvikoira, agria, vakuutus

8 reipasta pentua!

Tiistai 8.5.2018 klo 20.54

Pentulaatikossa tuhisee 8 reipasta pentua!

pennut3.jpg

Hilla synnytti sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 29.4 8 pentua, kaksi narttua ja kuusi urosta. Kaikki pennut voivat hyvin ja syövät hyvin. Kaksi urospentua on vielä vapaana aktiivisiin koteihin ja yhdelle narttupennulle etsitään yhteistyökykyistä sijoituskotia.

Kajaanin ja Haapaveden ryhmikset 2018

Viikonloppuna käytiin lauantaina 5.5 Kajaanin ryhmänäyttelyssä, jossa Tapio Kakko tuomaroi harmaat. Näyttelyyn oli ilmoitettu Bahis ja Badding junnuluokkaan ja Kartti käyttöluokkaan. Kartti päätettiin ilmoittaa kun kumpikin meillä ihasteli komeassa kunnossa olevaa koiraa. Ja kas' kummaa... ilmoittautumista seuraavana päivänä tarhassa odotti kauhean näköinen piski! Karvanvaihto oli alkanut... Kartin karva oli likainenkin, mutta eihän sitä pestä enää uskaltanut. En ole koskaan kehään vienyt koiraa, joka on ollut nuin kurjassa karvassa ja ennen kehää meinattiin viedäkin koira takaisin autoon ja jättää osallistuminen sen osalta.

Mutta kuka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön...

Badding ERI JUK2 

Bahis ERI JUK1

Akartti ERI2 SA PN4!! 

Tuomari tykkäsi Kartin hyvästä liikkeestä ja rakenteesta, eikä sakottanut meidän kauheassa kunnossa olevasta karvasta vaikka siitä moitetta tulikin. Pikkaisen tuli höhlä olo, kun oli juuri meinannut viedä koiran takaisin autoon...

Kaikki koirat saivat maininnat erinomaisesta luonteesta ja esiintymisestä!

Haapavedellä oli 6.5 tuomarina Harto Stockmari, jolle en ole aikaisemmin koiria esittänyt. Mukana tällä kertaa Bahis ja Badding.

Badding ensimmäistä kertaa sai eriä huonomman arvostelun EH2:n.

Bahis taasen oli tuomarin mieleen, ERI1 SA PN1 SERT VSP! Ensimmäinen serti omalle kasvatille, kyllä se oli huikea fiilis! 

Seuraava viikonloppu Seinäjoki...

haapavesi.jpg

Kuva Kaija Partanen

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pentuja, harmaa norjanhirvikoira, koiranäyttely

Vaasa KV 2018

Sunnuntai 15.4.2018 klo 18.10

Eilen käytiin Vaasan Kv näyttelyssä Bahiksen kanssa. Hyvä arvostelu saatiin, mutta paras narttu kehässä tiputtiin 5. pois. Tuloksena JUN-ERI, JUK1, SA.

Nyt on vielä ilmoitettuna Kajaani, Haapavesi ja Seinäjoki.

Hillan maha jatkaa kasvuaan, saa nähdä milloin synnyttää... En usko, että menee 63. vrk...

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vaasa KV, koiranäyttely

Näyttelysuunnitelmia

Perjantai 19.1.2018 klo 14.57

Hillan juoksua vielä odotellaan alkavaksi, alkanee kk sisällä...

Näyttelykalenteria on selailtu ahkerasti, Kartin kanssa voisi vielä jossain käydä, kunhan turkkinsa vaihtaa. Tällä hetkellä vanha karva ei ole oikein edukseen...

B-pentueesta Bahis ja Badding ilmoitetaan Viitasaaren 24.2 erikoisnäyttelyyn, jossa tuomarina Potin Sakari.

Kalajoen ryhmikseen Korpelan Reinolle 7.4 ilmoitetaan myös koiria...

Reisjärvellä 16.6 olevaan ryhmikseen Tapio Kakon kehään yritetään saada useampi kasvatti paikalle, jos saataisiin kasvattajaryhmäkin kasaan.

Tulevan kauden koekalenteria ei ole vielä julkaistu, mutta mahdollisesti osallistutaan Sitkiän kisaan, Nuorten Ylityöhaukkuihin ja Kuutamohaukkuihin jos ajankohta sopii. Lisääntynyt petokanta kyllä huolestuttaa...

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: harmaa norjanhirvikoira, pentuja, koiranäyttely, jalostuspäivät, terveystutkimukset