Elämää Riistankauhun kennelissä

Treeniä

Keskiviikko 23.8.2017 klo 10:48

Maanantai-iltana Tuomo lähti Kartin kanssa hakua treenaamaan (ei tietoa hirvistä). Ensi alkuun oli vähän katsellut, että mitä tässä oikein aletaan tekeen, mutta huomattuaan ettei kuski ole lähdössä mihinkään, lähti tutkailemaan mielenkiintoisia hajuja.

Kahdeksan aikaan tapahtui omatoiminen löytö ja haukku alkoi. Hirvi oli hieman levoton ja käveleskeli rauhallisesti illan. Teimme Tuomon kanssa vuoron vaihdon siinä 11-12 maissa ja samoihin aikoihin alkoi hirvikin rauhoittua paikalleen. Tuomo oli nähnyt haukussa sonnin, ehkä 8-piikkiä, todennäköisesti sama joka viikonloppuna nähtiin sumuisella kaurapellolla.

kartti_1.jpg

Yön päivystin koiran haukkua, Kartin toinen hirvihaukku ja sitä tuntui riittävän. Jostain syystä B-barkin haukkulaskuri ei oikeita lukemia näyttänyt ja kohdalleen säätökään ei onnistunut. Haukkutiheys vaihteli 50-85 välillä, ei Hillan luokkaa, mutta riittävän hyvä kuitenkin.

kartti_2.jpg

Aamulla laiton viiden-kuuden maissa viestiä Tuomolle, että kahvia ja pari eväsleipää olisi saatava. Tuomon tultua puoli seitsemän maissa, kokeiltiin antaa karkkoa, jos koiran saisi jo pois haukkumasta, mutta ei...hirvi oli hyvin rauhallinen ja ei ottanut kunnon lähtöjä. Saatiin kuitenkin hirvi liikkeelle ja jäin kiertelemään ja odottamaan tien ylitystä. Itsekin pääsin sonnin näkemään sähkölinjan kohdalla, sama sonni oli edelleen koiran edellä ja koira oli ns. ihan kintuilla ja ei totellut luoksutulokutsua. Annoin vähän lisää vauhtia ja taas vartomaan tien ylitystä, mutta ei... Haukkuun jäi tiestä noin neljän sadan metrin päähän. Kokeilin vielä koiraa kutsua pois, haukku oli jo aika harvaa ja jäin vartomaan tien varteen. Noin puoliska tuntia ja koira tuli tielle siinä missä olin sitä kutsunut viimeisen kerran. Kaksitoista tuntia haukkua toiseksi hirvityöskentelyksi oli ihan mukava yllätys. Mahdollisesti vanhemmilta perittyä riistaverta havaittavissa... Kovasti koiran kehumista ja pesun kautta kotia nukkumaan. Ensi kertaa odotellessa!

kartti_3.jpg

Tänä vuonna oli suunnitelmissa Sitkiän haukut ja Kuutamohaukut Hillalle. Jos sama meno jatkuu niin Kartti ilmoitetaan Sitkiään ykkösen hakureissulle ja ehkä pitkää koetta kokeillaan jo ennen sitä... Tuomo oli viime vuonna Sitkeässä sanonut tulevansa tänä vuonna Hillan pennun kanssa kisaamaan, saa nähdä pitääkö uhkaus toteuttaa... Kartilla on kyllä juoksu odotettavissa pian alkavaksi, karvan pudotus jo aika hyvällä mallilla. Hillan juoksu oli viime kuussa, joten Hillan kausi on turvattu siltä osin tänä vuonna.

Tiistai-iltana saatiin uutisia B-pentueen isästä Eetunkyrön Jedistäkin; taas oli karhu nurin ja aika mukaviin töihin! 221 minuuttia haukkuaikaa ja 300 työskentelyaika ja 22 km työskentelymatkoja ja kaato seisontahaukkuun! Onnittelut Suomussalmelle pyyntiporukalle!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hirvikoira, ensi haukut, riistankauhun, sitkiän kisa, kuutamohaukut, hilla, akartti

Päivitystä pitkästä aikaa taasen...

Tiistai 28.6.2016 klo 11:05 - Heli

Niin se aika vaan rientää ja sivujen päivitykset laahaa jäljessä kiireiden vuoksi...

Hillan pennuista meille jäänyt Kartti on jo 5,5 kk ikäinen nulikka. Virtaa ja vauhtia riittää tässä pennussa. Kartin kanssa ollaan harjoiteltu perustottelevaisuutta ja käyty näyttelyharjoituksissa. Syksyä jo kovasti odotellaan, jotta metsälle päästään...

Ainon kanssa ollaan reissattu näyttelyissä Suomen lisäksi Norjassa. Viimeisin serti saatiin juuri Rovaniemeltä ja Norjasta käytiin hakemassa CACIB, nyt vain kun saataisiin koetulokset syksyllä kasaan niin olisi jo muotovalion arvoon tarvittavat tulokset kasassa...

Hilla onkin saanut toipua pennutuksesta ja nyt onkin aika aloitella kuntokuuria syksyn kokeita ajatellen. Tälle syksylle olisi tähtäimessä Sitkiän kisa ja Kuutamohaukut, joiden jälkeen Hilla voisikin siirtyä koehommista eläkkeelle. Tarkoituksena astuttaa vuoden vaihteen jälkeen, uroksen kun osaisi päättää...

Tromssa.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: harmaa norjan, hirvikoira, sitkiä, kuutamohaukut

Kooste kaudesta 2014

Perjantai 6.3.2015 klo 20:13 - Heli

On se kumma tuo loppu vuosi, kun hurahtamalla aina menee ja päivityksetkin on jäänyt...

Hillan kanssa tosiaan kisattiin vain kaksi kertaa kaudella 2014. Sitkiän kisa ja Kuutamohaukut

Tuloksena Sitkeän normi kisan 2. pisteillä 85,5, Sitkeän 3. ja Sitkeän paras narttu ylityöajalla 12:05.

Kuutamohaukut ei sitten menneetkään ihan putkeen... Hirvet eivät olleet tällä kertaa yhteistyöhaluisia ja jäätiin pelkkään normikisaan.

Pyynnin aikana kaadettiin Hillalle kolme hirveä, joista viimeisin 21 tunnin haukkuun naapuriseuran toimesta.

Ainon kanssa ei vielä haukulle asti päästy, jos ei lasketa hirven perässä menoa ja kannolle haukkumista (tässä voidaan antaa anteeksi hämärä iltapäivä ja hirven vahvat tuoksut ilmassa).

Pisin seuraaminen oli 800m luokkaa ja kova kiinnostus jäljille on. Mielenkiinnolla odotellaan ensi kautta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sitkiän kisa, kuutamohaukut, sitkiä

Päivitystä pitkästä aikaa taasen...

Tiistai 23.9.2014 klo 10:15 - Heli

Monenlaista on ollut taas kun ei ole ehtinyt päivityksiäkään laittamaan...

Hilla osallistui Sitkiän koiran kisaan 6.9.2014 ja oli normaalin kokeen 2., sitkiän 3. ja sitkein narttu. Normaalista kokeesta ropisi pisteitä 85,5 ja sitkiässä ylitöitä 12:05 hh/min.

Odotukset oli kyllä että aamun saakka olisi haukkunut mutta tyytyväinen täytyy olla kun palkintosaaliin näki; UP:n tutkapanta, puukko ja vaikka mitä muuta! Voittopanta myytiin ja ostettiin B-bark tutkapanta tilalle. Vanha Trackerin G400 on vielä Ainon harjoituspantana. Hyvin on Barkki pelannut, haukkumittarin kanssa oli hieman ongelmia kun ei ole toiminut täysin luotettavasti. Paikkaa tulee hyvin ja virtaa piisaa. Hyvin pelaa myös linkkinä windows-puhelimessa, Android tabletissa on mennyt jumiin muutamaan otteeseen.

Koira ei ollut hirveän uupunut mutta ääni loppui kesken. Oli kyllä melko kuiva keli ja haukkui alueella jossa ei oikein vettä ollut saatavilla.

img_8795.jpg

Tuomo ja Hilla palkintosaaliin kera

Meillä oli samaan aikaan Alavieskassa Alavieskan metsästysseuran hirvenhaukkukoe ja järjestelyt onnistuivat hyvin vaikka ydin osa järjestäjistä olivatkin Sitkeässä juuri silloin.

Koiran kopin voitti Alavieskasta Aution Jarmon Salolan Vauhti.

Joulukuun 27. päivä on sitten seuraava Alavieskan koe jossa on mahdollisuus haukuttaa koppi koiralleen. Ilmoittautumiset allekirjoittaneelle. 

wp_001178.jpg

Alavieskan metsästysseuran hirvenhaukkukokeeen palkintokoppi

Hilla ilmoitettiin Kuutamohaukkuihin jotka ovat Ilmajoella 4.10.2014. Mukaan päästiin kun heti ilmoittautumisen alettua soitettiin. Kisa tuli heti täyteen ja kolmisenkymmentä koiraa on lähtemässä mukaan. Varasin lähistöltä mökin ko. viikonlopuksi niin lähdetään koko sakki mukaan jännittämään.

Hilla treenasikin viikonloppuna hakkuihin vähän tarkoituksettomanki pitkään kun ei saatu koiraa yrityksistä huolimatta pois. Noin 20h haukkui emää ja vasaa jonka jälkeen tuli pois. Muutamaan otteeseen sai käydä pillittämässä mut ei auttanut... Koira saakin nyt levätä ja kerätä voimia Kuutamolle.

Ainon kanssakin käytiin vkl metsässä tutustumassa hirven jälkiin. Ei se vielä pitkästi jälkiä mene, sen verran kakara on vielä. Saattaa mennä 50-100 metriä ja kohta hirveetä kyytiä tarkistaan vieläkö ollaan samassa paikassa. Kävikin juuri ennen metsästä lähtöä pisimmän tähän astisista lenkeistään. Juuri loppui puhelimesta virta kun lähti läheiseen taimikkoalueeseen jossa viihtyikin suhteellisen kauan. Myöhemmin tarkistin että kävi noin 120m päässä ja ihan oikean näköisen lenkin heitti taimikossa. Kyllä sillä virtaa tuntuu piisaavan mutta ei ole vielä niin kypsä että uskaltaisin hirville laittaa. Antaa toisen kasvaa rauhassa ja saada vähän vielä lisää itsevarmuutta. Näin virtavaa koiraa en ole kyllä ennen tavannut kuin Aino on... 

img_8859.jpg

 Aino elokuussa

Ainon kanssa mennäänkin Kalajoen koiraharrastajien handler-kurssille niin osataan sitten molemmat käyttäytyä Raahen ryhmänäyttelyssä 31.1.2015. Aino menee junnuluokkaan ja Hillakin saa lähtä käyttöluokkaan vaikka olen sanonutkin että sen näyttelykäynnit on käyty. Samallahan se mukaan lähtee.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sitkiän koiran kisa 2014, Kuutamohaukut 2014, B-bark