Elämää Riistankauhun kennelissä

Latvian sikakoe ja näyttelyuutisia

Torstai 7.4.2022 klo 11.49 - Heli

Viikonlopun (sikamaisia) menoja

Viime viikonloppuna olikin koiruuksilla monenlaista menoa. Tuomo starttasi Vuokon kanssa Latviaan paikalliseen villisikakokeeseen. Vuokko olikin porukan ainoa suomenajokoira, pääosin kaverit olivat hirvikoiria. Lauantaina Vuokko pääsi tutustumaan sikaan aitauksessa josta sen täytyy ensimmäisenä sika löytää. Sika löytyi ja haukkuakin kuului, mutta kovin oli arkaa toimintaa ja kaukaa haukkui. Sunnuntaina uusi yritys ja nyt rohkeutta löytyi jo enemmän, mutta työskenteli kaukaa. Tulosta ei Vuokolle saatu, mutta oikein tyytyväisiä ollaan, että koira halusi sian löytää, ääntäkin tuli vaikkei rohkeutta lähityöskentelyyn löytynytkään.

Sillä välin osallistuin sunnuntaina Kajaanin KV-näyttelyyn Bahiksen ja Baddingin kanssa. Bahis oli PN3 ja Badding menestyi ROP:ksi saakka! Ulkomaan reissu täytyy syksyllä tehdä viimeisen CACIB:n metsästykseen.

Bahis ottaa rennosti ja tiineyden merkit ovat jo näkyvissä, maanantaina ultraan...

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: villisikakoe koiranäyttely suomenajokoira hirvikoira

Piteå kv ja vakuutuskoulutusta

Maanantai 23.7.2018 klo 19.58 - Heli

Piteån kv-näyttelyssä tuli pyörähdettyä yli 30 asteen helteessä Kartin ja Bahiksen kanssa.

Kartti EH, moitetta liiasta massavuudesta ja häntää ei jaksanut helteessä kantaa kunnolla.

Bahis ERI SA PN2 VA-CACIB.

Vihdoin viimein olen saanut myös päätökseen koulutuksen Agrian eläinvakuutusten myyntiin, joten jos olet kiinnostunut vakuutuksesta lemmikillesi, ota yhteyttä!

Agrian vakuutuksiin voit tutustua täällä.

Kartin astutus Jopesalon Hulilla onnistui lauantaina, siitä myöhemmin lisää...

pitea..jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koiranäyttely, harmaa norjanhirvikoira, agria, vakuutus

8 reipasta pentua!

Tiistai 8.5.2018 klo 20.54

Pentulaatikossa tuhisee 8 reipasta pentua!

pennut3.jpg

Hilla synnytti sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 29.4 8 pentua, kaksi narttua ja kuusi urosta. Kaikki pennut voivat hyvin ja syövät hyvin. Kaksi urospentua on vielä vapaana aktiivisiin koteihin ja yhdelle narttupennulle etsitään yhteistyökykyistä sijoituskotia.

Kajaanin ja Haapaveden ryhmikset 2018

Viikonloppuna käytiin lauantaina 5.5 Kajaanin ryhmänäyttelyssä, jossa Tapio Kakko tuomaroi harmaat. Näyttelyyn oli ilmoitettu Bahis ja Badding junnuluokkaan ja Kartti käyttöluokkaan. Kartti päätettiin ilmoittaa kun kumpikin meillä ihasteli komeassa kunnossa olevaa koiraa. Ja kas' kummaa... ilmoittautumista seuraavana päivänä tarhassa odotti kauhean näköinen piski! Karvanvaihto oli alkanut... Kartin karva oli likainenkin, mutta eihän sitä pestä enää uskaltanut. En ole koskaan kehään vienyt koiraa, joka on ollut nuin kurjassa karvassa ja ennen kehää meinattiin viedäkin koira takaisin autoon ja jättää osallistuminen sen osalta.

Mutta kuka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön...

Badding ERI JUK2 

Bahis ERI JUK1

Akartti ERI2 SA PN4!! 

Tuomari tykkäsi Kartin hyvästä liikkeestä ja rakenteesta, eikä sakottanut meidän kauheassa kunnossa olevasta karvasta vaikka siitä moitetta tulikin. Pikkaisen tuli höhlä olo, kun oli juuri meinannut viedä koiran takaisin autoon...

Kaikki koirat saivat maininnat erinomaisesta luonteesta ja esiintymisestä!

Haapavedellä oli 6.5 tuomarina Harto Stockmari, jolle en ole aikaisemmin koiria esittänyt. Mukana tällä kertaa Bahis ja Badding.

Badding ensimmäistä kertaa sai eriä huonomman arvostelun EH2:n.

Bahis taasen oli tuomarin mieleen, ERI1 SA PN1 SERT VSP! Ensimmäinen serti omalle kasvatille, kyllä se oli huikea fiilis! 

Seuraava viikonloppu Seinäjoki...

haapavesi.jpg

Kuva Kaija Partanen

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pentuja, harmaa norjanhirvikoira, koiranäyttely

Vaasa KV 2018

Sunnuntai 15.4.2018 klo 18.10

Eilen käytiin Vaasan Kv näyttelyssä Bahiksen kanssa. Hyvä arvostelu saatiin, mutta paras narttu kehässä tiputtiin 5. pois. Tuloksena JUN-ERI, JUK1, SA.

Nyt on vielä ilmoitettuna Kajaani, Haapavesi ja Seinäjoki.

Hillan maha jatkaa kasvuaan, saa nähdä milloin synnyttää... En usko, että menee 63. vrk...

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vaasa KV, koiranäyttely

Kalajoen ryhmänäyttely

Tiistai 10.4.2018 klo 10.54

Raution ryhmänäyttely 7.4.2018

Näyttelyyn osallistui Bahis ja kasvatti-Badding ja tuomarina oli Reino Korpela. Korpelan kehiä olin aikaisemmin seurannut, mutta omia koiria ei ollut aikaisemmin hänelle esitetty. Päivä oli oikein onnistunut. Luottohandleri, joka on esittänyt koiriamme kun ei jostain syystä itse ole kehään päässyt tai toisinaan koira esiintyy paremmin vieraalla ihmisellä, Johanna Lahtinen esitti koirat näyttelyssä. Badding esiintyi junnu-uroksissa saaden ERI2 SA ja Bahis junnunartuissa ERI SA PN2 VASERT!

Bahiksen arvostelu oli erinomainen:

"Keskiharmaa, keskikokoinen. Hienot mittasuhteet omaava narttu, jolla kaunislinjainen pää. Hyvät silmät ja korvat. Keskivahva runko. Sopiva luusto ja kulmaukset. Hyvä häntä ja turkki. Liikkuu tasapainoisesti".

Seuraava näyttely on tulevana lauantaina Vaasan KV, jonne Bahis on ilmoitettu Potin Sakarille.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: näyttely, hirvikoira

Vuosikokous ja päänäyttely

Maanantai 12.3.2018 klo 20.48 - Heli

Viikonloppu meni tohinassa. Lauantaiaamuna suunnattiin auton keula kohti Rokuaa; SHHJ:n vuosikokouksen ja päänäyttelyn vuoksi. 

Viikonloppuna Hillan ruuat jäi myös suurimmaksi osaksi kuppiin, pahoinvointi on hyvä merkki tässä vaiheessa...

Vuosikokous

Järjestön hallitykseen valittiin uusia henkilöitä, saimme uuden jalostusneuvojan harmaille Niemelän Markon tilalle ja minut valittiin lehden uudeksi toimittajaksi. Eli minulle saa jutun tynkää ja vinkkejä laittaa tulemaan :).

Kokouksessa tuotiin esiin kansalaisaloitteen hidasta ja heikkoa etenemistä. Moni puhuja vetosi harrastajiin, jotta asia otettaisiin omaksi ja kerättäisiin nimiä aktiivisesti...

Päänäyttely

Koiristamme Bahis osallistui päänäyttelyyn junnuluokkaan. Tuomarina toimi Katja Korhonen ja tuloksena laatuarvostelu Erinomainen hyvällä arvostelulla:

"11,5 kk erinomainen tyyppi. Hyvät mittasuhteet. Ryhdikäs narttu, jolla hyvät pään linjat. Tumma maski, purenta ok. Tummat silmät, erinomainen kaula, eturinta ja runko. Varma-asentoiset raajat. Hyvät värimerkit ja häntä. Tasapainoinen liikkuja. Kokonaisuuteen sopiva raajaluusto, käpälät. Rodunomainen luonne."

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: shhj, päänäyttely, vuosikokous

Shhj:n erikoisnäyttely Viitasaari 24.2.2018

Maanantai 26.2.2018 klo 9.55

B-pentueen oma junnu Bahis ja kasvatti Badding tekivät viikonloppuna ensi esiintymiset virallisissa näyttelyluokissa Shhj:n erikoisnäyttelyssä, jonka Sakari Poti tuomaroi.

Harjoittelu oli kannattanut, molemmat junnut käyttäytyivät oikeinkin mallikkaasti. Badding oli junnu-uroksissa saaden oikein hyvän arvostelun JUK2 ERI tuloksella. Bahiksen kanssa oltiin junnunartuissa tuloksella; JUK1 ERI SA PN3! Molempien arvostelut olivat oikein hyvät ja hyvä mieli jäi koirien hyvästä käytöksestäkin. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: shhj, erikoisnäyttely

Jalostuspäivät 2018

Maanantai 29.1.2018 klo 21.53

Viikonloppu meni perinteisillä Jalostustuspäivillä Kuopiossa. Lauantaina oli hotelli Iso-Valkeisella luentoja ja sunnuntaina koiranäyttelyt (vain turistina).

Lauantai meni luentoja kuunnellessa ja perehtymällä mm. käyttökoirien ulkomuodon merkitykseen jalostuksessa, jalostusneuvojien rotuasioihin, luonnetesteihin ja uusiin käyttöindekseihin.

Paula Heikkinen-Lehkonen piti pääluennon ulkomuodon merkityksestä. Paula painotti hyvän rakenteen merkitystä käytössä kestävyyteen. Hyvä ja tasapainoinen rakenteeltaan oleva koira jaksaa ja kestää käytössä.

DSC_0294.JPG

Mielenkiintoista oli kuulla luonnetestin suorittamisesta Jorman Kerkän luennolla. Joskus olen miettinyt omien koirien luonnetestausta, tiedon keräämistä ja seuraamista miten koiran luonteen ominaisuudet vaikuttavat käyttöön metsällä. Onko hyvillä koirilla samoja ominaisuuksia samoilla alueilla..? Hillan testaaminen on iän puolesta myöhäistä; testattavan koiran tulee olla 2v-6v (ei 7v. täyttänyt). Kartin voisi jossain välissä testata ihan mielenkiinnosta.

Jukka Immonen hieman väläytteli tulevia uusia käyttöindeksejä jämtien osalta. Laskennat ovat alkuvaiheessa ja harmaiden osalta indeksit tulee noin kuukauden jälkijunassa. Mielenkiinnolla odotan lopputulosta, onhan uusia indeksejä jo tovi odotettu!

DSC_0425.JPG

Sunnuntain näyttelyssä olin turistina kameran kanssa. Kuvasin suurimmaksi osaksi harmaita, mutta muutama jämti ja valkoisia hirvikoiria osui myös kameran zoomiin.

Kuvia voi katsoa galleriasta.

Harmaita oli ilmoitettu näyttelyyn Korpelan Reinolle 81 kpl. Taso oli aika hyvä, komeita koiria kehässä sai ihastella ja muutama hyvä otoskin tuli otettua. 

DSC_0698.JPG

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jalostuspäivät, 2018, jalostuspäivänäyttely

Näyttelysuunnitelmia

Perjantai 19.1.2018 klo 14.57

Hillan juoksua vielä odotellaan alkavaksi, alkanee kk sisällä...

Näyttelykalenteria on selailtu ahkerasti, Kartin kanssa voisi vielä jossain käydä, kunhan turkkinsa vaihtaa. Tällä hetkellä vanha karva ei ole oikein edukseen...

B-pentueesta Bahis ja Badding ilmoitetaan Viitasaaren 24.2 erikoisnäyttelyyn, jossa tuomarina Potin Sakari.

Kalajoen ryhmikseen Korpelan Reinolle 7.4 ilmoitetaan myös koiria...

Reisjärvellä 16.6 olevaan ryhmikseen Tapio Kakon kehään yritetään saada useampi kasvatti paikalle, jos saataisiin kasvattajaryhmäkin kasaan.

Tulevan kauden koekalenteria ei ole vielä julkaistu, mutta mahdollisesti osallistutaan Sitkiän kisaan, Nuorten Ylityöhaukkuihin ja Kuutamohaukkuihin jos ajankohta sopii. Lisääntynyt petokanta kyllä huolestuttaa...

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: harmaa norjanhirvikoira, pentuja, koiranäyttely, jalostuspäivät, terveystutkimukset

Himanka/Kalajoki RN

Lauantai 27.8.2016

27.8.2016 käytiin Kartin kanssa Himangan ryhmänäyttelyssä. Tuomarina oli Esko Nummijärvi ja pentuluokassa oltiin. Lahtisen Johanna esitti Kartin ja uskomattoman hyvin sai esitettyä ylivilkkaan pennun! 

Nummijärven arvostelu: erinomainen rotutyyppi. Sopusuhtainen, mittasuhteet oikeat. Kaunis pää, kauniit korvat. Hyvä rakenne. Hyvä karvapeite. Kaunis väritys. Esiintyy, liikkuu ja esitetään erittäin hyvin. PEK1, KP ja ROP!  

IMG_20160828_045302.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ryhmänäyttely, pentuluokka, rop

Pentujännitystä

Sunnuntai 12.4.2015 klo 20.45 - Heli

Jännitys on jo aivan mahdotonta, huomen aamulla suunnistetaan Hillan kanssa ultraäänitutkimukseen Kälviälle ja vihdoin saadaan varmuus tähän piinaavaan jännitykseen! Kaikki merkit puhuvat sen puolesta, että pentuja olisi tulossa, mutta uskon vasta jos/kun ultraus sen todistaa!

Ainon kanssa Muhoksen erikoisnäyttely... no meni miten meni... Juoksu alkoi uudestaan, olihan edellisestä kulunut jo 3 kk aikaa... Kehässä Aino ei keskittynyt ja oli muutenkin omissa maailmoissaan.

Tuomarina toimi Pekka Kortekangas ja täytyy sanoa, että en oikein tykännyt hänen tuomarointityylistään. Meidän osalta näyttely meni ihan hyvin muuten, toki se SA olisi ollut mukava saada, mutta tuomari ei jakanut ainuttakaan sertiä harmaille! Mukana oli kyllä monen tyyppistä ja väristä koiraa,mutta mikään ei oikein kelvannut. Aivan varmasti oli sertin koiria paikalla. Jotenkin noloa ettei muka rodun erikoisnäyttelystä löytynyt sertin ansaitsevia harmaita...

Mutta kuten sanoin meillä meni ihan hyvin, tuloksena kuitenkin ERI JUK-2. Arvostelu oli erittäin kattava, josta löytyy koiran hyvät, että huonot puolet. Moitetta tuli puutteellisesta värivaihtelusta, väristä ja karvasta. Selkälinjan pehmeydestä oli mainittu, mutta menee kasvun myötä. Rakenne ja mittasuhteet ovat oikeat, hyväluustoiset raajat, hyvä häntä, Käyttäytyminen erinomainen ja liikkuu vaivattomasti. Kommentoi lopuksi vielä minulle, että koiran ulkomuodosta tulee parempi kun kasvaa vielä. Ihan kaikesta en ole samaa mieltä, mutta täytyy olla tyytyväinen kuitenkin ERIin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pentuja, koiran ultraäänitutkimus, erikoisnäyttely

Erikoisnäyttely Muhoksella

Tiistai 17.3.2015 klo 19.15 - Heli

Ainon kanssa ollaan menossa Shhj:n erikoisnäyttelyyn Muhokselle 28.3.2015 ja aikataulut sinne oli julkaistu. Mukana harmaita uroksia 16 ja narttuja 17. Tuomarina toimii Pekka Kortekangas.

Täytyy Ainoa vähän pestä viikonloppuna, onneksi tuo keli kuivasi niin ei oo kaikki paikat enää kurakolla!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Shhj erikoisnäyttely

Erinomainen

Perjantai 6.3.2015 klo 20.23 - Heli

Näyttelykäynnit ovat menneet todella nappiin Ainon kanssa!

Raahe RN 31.1.2015 Kakko Tapio JUN-ERI, JUK1, PN1, SA, ROP, SERTI

Nivala RN 7.2.2015 Poti Sakari JUN-ERI, JUK1, PN4, SA

Seinäjoki RN 21.2.2015 Hartus Jaana JUN-ERI, JUK1, PN1, SA, VSP, SERTI

Ainon sisko Alma sai SEinäjoelta VASERT.

Seinäjoella oli tarkoitus olla kasvattajaryhmä, mutta velipoika Aku valitettavasti loukkasi tassunsa niin ei saatu ryhmää kasaan.

Hilla oli mukana Raahessa tuloksin KÄY-EH, KÄK1. 

Tuomarin kommentti oli, että olisi ollut ERIN arvoinen jos olisi ollut hoikemmassa kunnossa. Hauska kommentti, kun koiralle yritetty saada useampi vuosi massaa. Oikeassahan tuomari oli, nyt on tukevassa kunnossa jo hieman liikaaki.

Ennen Seinäjokea ilmoitin Ainon Muhokselle 28.3 pidettävään erikoisnäyttelyyn.

Lisäksi vielä tulossa Kauhavan ryhmänäyttely 9.5.2015 johon ilmoitettu kasvattajaluokka.

Näiden jälkeen sitten CACIB:n metsästys aloitetaan Ylivieskan KV näyttelystä 19.7.2015.

Ainon kanssa on ollut mukava käydä näyttelyissä, niin hienosti se osaa käyttäytyä ja esiintyä! Lahtisen Johannan handleri-kurssi oli meille omiaan viime syksynä ja nyt keväällä mennään toiselle kurssillekin.

fb_img_1424624476593.jpg

Kuvassa Humbakan Alma & Aino Seinäjoen näyttelyissä

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kakko Tapio, Poti Sakari, Hartus Jaana, ryhmänäyttely, shhj erikoisnäyttely, Humbakan

Hieman näyttelyihin treenausta

Sunnuntai 13.7.2014 klo 15.47 - Heli

Lämmintä piisaa...

Aamupäivällä käytiin taas treenaamassa näyttelyihin. Urkki alkaa hienosti oivaltaan mikä on homman idea. Häiriökoirana oli meiltä tällä kertaa mukana Aino. Kelit on niin lämpimät ettei pitkään harjoiteltu ja treenin jälkeen suunnattiinkin koiria uittamaan. Ainokin nyt kävi ensimmäisen kerran kastautumassa, tosin ei vapaaehtoisesti. 

Eilen Aino kävikin leikkimässä Humbakan Viljan kanssa ja leikki olikin kivaa niin kauan kun Aino pärjäsi. Kun jäi alakynteen niin siihen loppu leikit. Pitäkää tunkkinne se tuumas ja suuntasi aivan toiseen suuntaan...

Rugerikin saatiin eilen vaimentimen asennuksesta, josko pian päästäisiin testaamaan.

Sitkiän kisaan ilmoittautunut jo 15 koiraa, 20 otetaan.

12.07.2014_031.jpg

12.07.2014_078.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: näyttelyharjoitus, sitkiän kisa

Valmistautumista näyttelyyn

Tiistai 8.7.2014 klo 9.56 - Heli

Sunnuntaina aloitettiin treenaaminen Viitasaaren ryhmänäyttelyyn. Omia koiria Viitasaarella ei nähdä, esitän Rajahaukun kennelin Havukkamäen Urhon siellä. Meiltä oli Hilla häiriökoirana muiden treenaajien lisäksi.

Yritetään nyt kokoontua sunnuntaisin porukalla treenaamaan jos porukkaa vaan piisaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: näyttelyharjoituksia